| Oravatonni | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspaketit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      MS Parma |

MS-52

Mynämäen suunnistajat -52 ry

Vakka-Suomen kuntorastiviikolla onnistunut avaus

Sisään kirjautumiseen joutui ajoittain jonottamaan.

Ihalaisten koulun kenttä alkoi täyttyä pysäköivistä autoista jo puolituntia ennen tapahtuman alkua ja puolitoista tuntia myöhemmin  siellä oli jo melko täyttä. Hyvin kuitenkin kaikki mahtuivat, kiitos parkkia hoitaneiden Pasi Vahteran ja Jaakko Nymanin.

Kyseessä oli Mynärastit ja Vakka-Suomen kuntorastiviikon avaus. Erinomainen sää suosi osanottajia, joita oli jälleen mukavasti 105. Ilahduttavaa oli kuntoilevien naisten suuri määrä ja myös lapsia oli iloisena mukana.

Ihalaisten maastotyyppihän poikkeaa seudun tavanomaisista avokalliomaastoista, sillä ainoa korkeampi kallio on Palolaistentien varressa oleva Linttisvuori, missä kaksi pisimpää rataa kävivät kääntämässä.

Maasto oli kokonaisuudessaan varsin peitteistä ja kartassa oli tiheää tarkoittavaa vihreää väriä tavanomaista runsaammin. Kompassille oli todella käyttöä , jotta rastit löytyivät.  Nopeampia kiertoreitinvalintoja tarjosivat peltolohkoille menevät kärrypolut. Vain yksi viime talven isompi hakkuu oli hidastamassa etenemistä.

Onnistuneista radoista vastasi Vesa Heikkilä.

Mekin päästään suunnistamaan, jeeeee….

 

 

 

 

 

Tulokset 22.07.2019

Helppo 1.4 km: 1) Senni Nikkanen PIF, 10.07, 2) Pekka Kuivala 30.05, 3) Tuomas Heinonen, 30.33, 4) Minna 35.03, 5) Marika 35.12, 6) Helka Heinonen 37.23, 7) Inka Ketola 37.44, 8) Mira Ketola 37.49, 9) Elsa Heinonen 37.53.

Normaali 2.3 km: 1) Mauno Tammenkoski 33.42, 2) Olli Viljanen, 34.16, 3) Martti Alilonttinen, 34.41, 4) Harri Laine VaRa, 37.33, 5) Sanna Raunila TP, 38.52, 6) Matti Laavainen, 38.56, 7) Jari Elo, 39.07, 8) Sauli Rannikko, 41.18, 9) Pentti Reivonen TuVi, 41.40, 10) Anna Lakanen, 41.42, 11) Veijo Viitasalo, 43.09, 12) Mari Suomi-Aarnio VaRa, 45.30, 13) Marianne Metsälampi 46.11, 14) Jaana Leisko 46.26, 15) Jouko Kauppila 48.09, 16) Kauko Lapila, 54.56, 17) Pirjo Karhilahti 58.11, 18) Jaakko Aaltonen, 58.20, 19) Iiris Salonen TuMe, 59.09, 20) Henna Nikkanen PIF, 1.05.26, , Ei aikaa: Mari Katajamäki, Janne Heinonen, Petri Katajamäki, Elina Junnila, Eeva-Liisa Junnila.

Vaativa lyhyt 3.5 km: 1) Raimo Jalonen, 34.31, 2) Harri Tasanen, 38.41, 3) Mari Mäkelä, 39.30, 4) Kari Virtanen, 40.33, 5) Markku Keskitalo, 42.20, 6) Karoliina Karhilahti TuS, 42.45, 7) Antti Äijö 43.25, 8) Ralf Ölander KSF, 44.07, 9) Olavi Rekunen 45.32, 10) Susanna Pyökäri RaPi, 49.32, 11) Hannu Kuivala TuS, 51.25, 12) Pauliina Ketola 55.39, 13) Elina Heinonen, 59.29, 14) Markku Heikkilä VaRa, 1.03.53, 15) Pekka Inki TuMe, 1.04.34, 16) Sari Leino, 1.06.38, 17) Hanne Laavainen, 1.09.02, 18) Juha Nevavuori VaRa, 1.11.54, 19) Maija Badeau 1.12.09, 20) Rauli Lähteenmäki TuMe, 1.12.13, 21) Jarmo Lähteenmäki TuVi, 1.12.36, 22) Timo Lähteenmäki TuMe, 1.12.44, 23) Pertti Sulonen, 1.16.11, 24) Ulrika Haajanen OK Raseborg, 1.23.11, Ei aikaa: Petteri Petteri, Maija Verha VaRa.

Polkuvoittoinen 4.2 km: 1) Riku Mälkiä VaRa, 38.53, 2) Jukka Heinonen, 38.57, 3) Markus Liimatainen 43.34, 4) Riina Ritasalo EsAk, 44.01, 5) Toni Toivonen VaRa, 44.31, 6) Riku Salminen VaRa, 45.57, 7) Jouni Saario TuS, 49.52, 8) Pirjo Nousiainen VaRa, 49.54, 9) Vesa Lintuharju LaJy, 50.38, 10) Kirsi Laine VaRa, 50.53, 11) Aarno Lehtoruusu LaJy, 51.21, 12) Jaakko Äijälä 52.10, 13) Jarmo Katajisto 55.33, 14) Maaria Ritasalo VaRa, 58.28, 15) Helmi Sippola 1.01.37, 16) Matti Isolauri 1.03.59, 17) Jouko Lehtinen 1.19.42, 18) Elina Lehtinen Vastavoima, 1.19.44, 19) Kaarina Lindroth VaRa, 1.23.00, 20) Anneli Heikkilä VaRa, 1.41.52, 21) Elmiina Huhtala 1.46.22.

Vaativa pitkä 5.9 km: 1) Teemu Ritasalo EsAk, 46.56, 2) Joni Holmroos Turun Sinikotkat, 48.48, 3) Leif Haajanen Raseborg, 50.58, 4) Jari Maunuksela UrjU, 54.48, 5) Tommi Nyman RaLu, 57.06, 6) Eero Heinonen, 57.41, 7) Timo Ripatti HS, 58.36, 8) Ilkka Kujamäki 59.21, 9) Saarinen Villiam 59.42, 10) Kimmo Valtonen, 1.01.37, 11) Jyri Maanpää 1.02.00, 12) Mikko Virta 1.05.12, 13) Vesa Lanne VaRa, 1.14.23, 14) Veli-Matti Virtanen VaRa, 1.20.24, 15) Pentti Tammisaari MaMa, 1.21.35, 16) Toni Koski 1.33.52, 17) Lars Sörensen PöPe, 1.37.08, 18) Koitto Verha VaRa, 1.38.40, 19) Tuulikki Isokangas-Torniainen EsSu, 2.01.56, 20) Pentti Simolin 2.09.26, Ei aikaa: Timo Helin VaRa.

Oma 1: 1) Ursula Roslöf 53.53. Oma 2:1) Päivi Miettinen VaRa, 1.06.20. Oma 3:1) Kari Venho MaMa, 44.04.

  • Jamo