| Oravatonni | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspaketit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      MS Parma |

MS-52

Mynämäen suunnistajat -52 ry

Vallimaili

Vallimaili syntyi elokuussa 1985 Laitilan Jukolan jälkimainingeissa Parmamailin tasoitustaulukon pohjalta MS-52:n jäsenille Jarmo Jokilan ideoimana. Suunnistajat saavat loppuaikaansa aikatasoitusta ikänsä perusteella sitä enemmän mitä kauempana heidän ikänsä on pääsarjasta. Eniten tasoitussekunteja vähennetään siis vanhimmilta veteraaneilta ja nuorimmilta oravilta. Tasoitustaulukkoa on säätänyt tasapuolisemmaksi Vallimailin Perinneyhdistys aina jokaisen vuoden kilpailun jälkeen. Ratana on normaali noin kahden kilometrin mittainen suunnistusrata.
Vallimailin Perinneyhdistyksen pääveturina on järjestelyssä jo yli 10 vuotta mukana ollut Heikki Andersson ja toisena vastuuhenkilönä nykyään Vesa-Matti Eura. Yksinoikeutettuna kunniajäsenenä Jamo Jokila.

XXXIII Vallimaili  tulokset

Lopulliset tulokset

Tasoitustaulukko

Tulokset

Väliajat

Härveli

 

 

Vuonna 2016 Vallimaili kilpailtiin Valpperissa seuran kauden päätösjuhlien yhteydessä. Viivalle ilmestyi 44 suunnistajaa ja olosuhteet olivat ajankohtaan nähden loistavat. Rata osoittautui haastavaksi ainakin nuorimmille kilpailijoille ja vanhemmille tuotti hankaluuksia kartan pienipiirteisyys. Tuloksista voikin todeta, että nyt oli pääsarjalaisten vuoro loistaa. Vallimaili sai voittajakseen ensimmäisen kerran yleisen sarjan naissuunnistajan, kun Maija pesi Samulin 7 sekunnilla. Kestomenestyjä Peksi jäi voittajalle 33 sekkaa. Puuroillan palkintopöydän putsannut Aksu oli tiukan kisan neljäs, 45 sekunttia Maijalle jääneenä.

2016 vuoden lopulliset tulokset ovat alla

Rastiväliajat

Tulokset

XXXII VALLIMAILI 20.11.2016 Tulokset
sijoitus nimi sarja aika välisij. tasoitus loppuaika
1 Sianoja Maija D28 0:16:25 5 0:03:00 13:25
2 Salmenoja Samuli H38 0:14:22 1 0:00:50 13:32
3 Lapila Pekka H45 0:15:58 4 0:02:00 13:58
4 Ruohola Akseli H18 0:15:10 3 0:01:00 14:10
5 Koskivaara Eija D52 0:21:02 17 0:06:45 14:17
6 Heinonen Eero H19 0:15:08 2 0:00:30 14:38
7 Karttila Aleksi H14 0:19:28 10 0:04:00 15:28
8 Viberg Tuulia D23 0:18:38 8 0:03:00 15:38
9 Salmenoja Pertti H67 0:24:25 26 0:08:40 15:45
10 Ekström Niklas H14 0:19:54 13 0:04:00 15:54
11 Keskitalo Markku H55 0:20:40 15 0:04:40 16:00
12 Lapila Eero H18 0:17:05 7 0:01:00 16:05
13 Paukkunen Petri H37 0:16:56 6 0:00:40 16:16
14 Paukkunen Sanna D39 0:21:02 18 0:04:00 17:02
15 Kujansuu Eero H51 0:20:34 14 0:03:30 17:04
16 Ekström Thomas H50 0:21:01 16 0:03:15 17:46
17 Rantanen Reima H54 0:22:14 23 0:04:20 17:54
18 Ståhlström Janne H51 0:21:30 20 0:03:30 18:00
19 Viili Osmo H56 0:23:00 24 0:05:00 18:00
20 Ekström Rasmus H17 0:19:35 11 0:01:30 18:05
21 Ruohola Ilona D13 0:24:53 27 0:06:40 18:13
22 Ruohola Risto H50 0:21:38 21 0:03:15 18:23
23 Ekström Lotte-Line D12 0:25:55 30 0:07:30 18:25
24 Jalli Eero H19 0:19:18 9 0:00:30 18:48
25 Grönroos Timo H73 0:29:51 32 0:10:40 19:11
26 Heinonen Jukka H47 0:21:45 22 0:02:30 19:15
27 Vannas Hannu H71 0:29:16 31 0:10:00 19:16
28 Hiidenhovi Aleks H17 0:21:16 19 0:01:30 19:46
29 Salmenoja Sanna D37 0:23:31 25 0:03:40 19:51
30 Heikkilä Vesa H28 0:19:53 12 0:00:00 19:53
31 Virtanen Kari H56 0:25:17 28 0:05:00 20:17
32 Alilonttinen Martti H66 0:30:27 33 0:08:20 22:07
33 Helander Mika H45 0:25:49 29 0:02:00 23:49
34 Helander Johanna D11 0:33:20 36 0:08:40 24:40
35 Keskitalo Jussi H58 0:30:28 34 0:05:40 24:48
36 Tuomola Kari H62 0:32:17 35 0:07:00 25:17
37 Salmenoja Hely D64 0:37:52 41 0:10:40 27:12
38 Neuvonen Noora D14 0:34:08 37 0:06:00 28:08
39 Andersson Riku H12 0:36:02 39 0:06:30 29:32
40 Heinonen Sini D11 0:38:32 42 0:08:40 29:52
41 Heinonen Janne H9 0:41:38 43 0:11:30 30:08
42 Katajamäki Emma D14 0:36:44 40 0:06:00 30:44
43 Rousku Samuli H14 0:35:15 38 0:04:00 31:15
Aho Anni D14 kesk 0:06:00 kesk