| Oravatonni | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspaketit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      MS Parma |

MS-52

Mynämäen suunnistajat -52 ry

Ratamestarilausunto

Mehiläinen-sprintti kilpaillaan kaksiosaisena kilpailuna. Aamupäivällä juostaan ensimmäinen osakilpailu, jossa haetaan lähtöasemia iltapäivän finaaliin. Palkinnot jaetaan yhteisaikojen perusteella.

Monimuotoinen maasto koostuu pääosin rakennetusta taajama-alueesta, joka sisältää pientalojen sekä rivi- ja kerrostalojen lisäksi julkisia rakennuksia pihoineen, liikerakennuksia, pienteollisuutta sekä yleisiä virkistysalueita. Kartalle mahtuu myös vesistöä, osin vaikeakulkuistakin metsää sekä ”pistepeltoa”. Karttaan merkittyjä kiellettyjä alueita tulee kunnioittaa. Korkeuserot alueella ovat maltillisia.

Maskun keskustassa sprinttisuunnistuskilpailu on edellisen kerran järjestetty vuonna 2011. Maisemat ovat sen jälkeen osittain muuttuneet. Maskun halki kulkeva valtatie 8 on rakennettu nelikaistaiseksi ja alueen muussakin tieverkossa, kevyen liikenteen väylästössä sekä rakennuskannassa on tapahtunut muutoksia. Mm.  joitakin valtatien lähellä sijainneita rakennuksia on purettu. Lisäksi Maskun keskustassa sijaitseva Kurittulan koulu on harmillinen esimerkki siitä, mihin sisäilmaongelmat voivat johtaa: vanha koulurakennus on kokonaan purettu ja noin 400 oppilaan koulu toimii väistötiloissa.

Maskun keskustan uusi eritasoliittymä on sinänsä jo näkemisen arvoinen: se on valtatien yläpuolelle rakennettu liikenneympyrä. Valtatien eritasoristeyksen kaksi kaarevaa siltaa ovat kilpailijoilta kiellettyjä kulkureittejä. Valtatielle meneminen on kilpailijoille muutenkin ehdottomasti kiellettyä: ylityksiin on käytettävä kevyen liikenteen ylikulkusiltoja. Kilpailualueen halki kulkee valtatie 8:n lisäksi mm. yhdystie 1893 Masku-Naantali (Seikeläntie). Kaikkien kilpailualuetta halkovien valtion alemman tieverkon maanteiden poikki kulkeminen tapahtuu kilpailussa ainoastaan karttaan merkityistä kohdista. Ylityspaikoissa on myös valvojia.

Kilpailualue on sikälikin mielenkiintoinen, että siihen sisältyy Museoviraston valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (= RKY-alue) määritellyn Maskun keskiaikaisen kivikirkon sekä pappilan ympäristö. Maskun kirkko sijaitsee Turun ja Rauman sekä Naantalin ja Ruskon välisten keskiaikaisten teiden risteyksessä. Maskusta ja Maskun seurakunnasta on maininta paavin kirjeissä vuosilta 1232 ja 1234, joten pitkä on kirkollinen historia alueella, jolla suunnistajat nyt kisaavat.

Maskun kirkon koillispuolella on rautakautinen hautapaikka, ns. Humikkalan kalmisto. Kirkon hautausmaalle ja hautausmaan laajennusalueelle sekä muinaismuistoalueelle meno on ehdottomasti kiellettyä. Hautausmaan sekä laajennusosan välistä kulkee kuitenkin Kirkkopolku, joka on julkinen kulkureitti ja siten myös suunnistajille sallittu. Polun varressa on luonnonsuojelualue, jolla kasvavia ketokasveja ei saa tallata. Alue merkitään sekä kartalle että maastoon kielletyn alueen nauhalla.

Kilpailijoiden on huomioitava sprinttisuunnistuksessa kielletyt kohteet, joten kannattaa kerrata lajisäännöt. Kartalla vihreällä merkityille piha-alueille sekä pistepellolle meno ei ole sallittua on, mutta ole tarkkana muutenkin: läpipääsemättömän kasvillisuuden läpi kulkeminen on kiellettyä. Keväällä tehtyjen pensaikkojen hoitoleikkausten johdosta muutamin paikoin saattaa näyttää siltä, että joidenkin pensaikkojen yli tai läpi voisi oikaista.

Ratojen suunnittelussa on pyritty tarjoamaan monipuolista maastoa ja mahdollisuuksia erilaisiin reitinvalintoihin. Vuonna 2010 tehtyä karttaa on ajantasaistettu 2017 useammankin silmäparin voimin, mutta on toki mahdollista että jotain pieniä yksityiskohtia kartassa on jäänyt päivittämättä. Suunnistukseen näillä ei pitäisi olla kuitenkaan vaikutusta. Ratkaisut tapahtuvat reitinvalinnoilla ja vauhdinpidolla. Osa rasteista on melko lähekkäin, joten tarkista koodit.

Kilpailu järjestetään kuntakeskuksessa, jossa osa palveluista on avoinna myös sunnuntaisin. Kilpailukeskuksen lähialueella ihmisiä on varmasti liikkeellä myös kilpailupäivänä, joten sprinttisuunnistajien on seurattava, mitä ympärillä tapahtuu sekä huomioitava muut alueella liikkujat. Karttaan merkityt kielletyt alueet sekä luvalliset ylityskohdat on pyritty valitsemaan siten, että nuorimmatkin kilpailijat voivat kuitenkin liikkua turvallisesti kisasuorituksissaan. Muista noudattaa liikennesääntöjä ja varoa muuta liikennettä erityisesti tienylityksissä.

Radoilla juostaan melko paljon kestopäällysteellä ja soralla. Osa radoista voi käydä metsän puolella tai ainakin halutessaan voi käyttää reitinvalintana metsäreittiä. Kenkäsuosituksena sprintti- / maastojuoksukengät; lenkkitossuillakin pärjää.

Tervetuloa ja suunnistuksen iloa!

ratamestari Jyrki Lumiainen, MS Parma